lauantai 4. toukokuuta 2013

Siksakin ja ajoneuvojen liitto

Facebookissa olen mukana mukavassa Saumanvara-ryhmässä, tuttavallisemmin SaVassa. Silloin tällöin perjantai-iltaisin on teemallinen yhteisompelu SaVaWay. Toisin sanoen etukäteen on sovittu yhteinen aihe, mitä/ mistä ommellaan. Ja sitten ommellaan. Ennen ompelua ladataan kuva materiaaleista, mitä kukin aikoo käyttää ja ompelun jälkeen tuotos kuvataan ja ladataan toisten nähtäväksi. 

Eilistä ompeluiltaa varten oli voinut Käpysen verkkokaupasta tilata itselleen yllätyspaketin hintaan 6€. 
Paketin sai avata vasta perjantaiaamuna klo 8. 
Itse kuitenkin avasin vasta töiden jälkeen. 
Paketista paljastui pala oranssivoittoista sahalaita-trikoota. 
Ei ihan justiinsa ollut minun kuosini, mutta ei kai se auttanut. 
Ken leikkii ryhtyy, se leikin kestäköön. 



Päätin ommella kankaasta Vanhimmalle Vauhtivekaralle t-paidan. 
Kangasjemmasta lisäksi löytyi sopivaa resoria ja 
mukavaa vihreäpohjaista ajoneuvotrikoota. 
Niistäpä siis.
Kaavaksi valitsin Ottobre 3/2013 Brave Fireman, koko 122. 


Paita valmistui nopeasti, alle tunnissa. 
Lopulta päädyinkin laittamaan kaula-aukkoon ruskean joustokantin. 
Hihansuihin laitoin vain kaksoisneulaompeleen kaavasta poiketen. 



Lisäksi hurautin rintapieleen taskun. 
Taskuun aplikoin ruskeapohjaisesta ajoneuvotrikoosta 
yhden skootterin. 




Kiikarimies oli paitaan oikein tyytyväinen. 
Ja minä myös. 

4 kommenttia:

  1. Sinä olet kyllä aivan uskomaton!! Mistä ihmeestä tuota energiaa ja ideoita pursuaa??? Varmaan niistä vauhdikkaista Oulun vuosista ja Puokkarin vilkkaasta yöelämästä;))
    Tuopa jpskus Oulussa käydessä se laiha mies ja kolme vauhtiviikaria meillekin nähtäväksi tänne Norkkotielle;)
    Ihania juttuja ompelet ja ideoit! Terveisiä myös laihalta Antti-mieheltä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko nauraa ääneen :D :D Sieltä ne ideat varmaan on peräisin. :D Kyllä kai sitä vois joskus teillekin tulla tupatarkastuksen tekemään ja ruislimpun tuomaan.

      Poista
  2. Upea taito sulla. Täähän on aivan jotain "Marimekkotyyliä". Hienot värit!!

    VastaaPoista